Kennel Trasselin maailma Kerron tässä vaiheet, joiden myötä Kennel Trasseli on syntynyt ja mitä toivon sen tulevaisuudelta. Olen kasvanut Keski-Suomessa pientilalla, jossa monenlaiset eläimet kuuluivat elämän joka hetkeen. Lapsuuteni ihanimmat muistot liittyvätkin eläinten edesottamuksiin. Niistäpä vaikka kirjan kirjoittaisi. Ihan ikiomasta koirasta haaveilin jo lapsena, mutta sen sain vasta oltuani noin parikymppinen. Se oli ihana partispoika Kunkku, jonka kanssa saattoi kulkea läpi Helsingin ruuhkien ilman talutinta. Riemujeni ja surujeni ainut ymmärtäjä, unohtumaton kainalokoira. Sitten seurasivat venäjänvinttikoira, jonka nimi – ihan totta! – oli Kurko (itselleni samainen nimi päätyi jokunen vuosi myöhemmin), sekarotuinen Jodi-koira ja briardit, joista kasvatustyöni alkoi. Rovasti ja Agate tekivät ensimmäisen pentueeni, jolloin kennelnimen hankkiminenkin tuli ajankohtaiseksi. Kennelnimelläni halusin kunnioittaa Kunkkua, joka pöydän alla harmaa-valkoisena lojuessaan muistutti erehdyttävästi trasselitukkoa. Halusin heittää kennelnimihienostoon myös hiukan elämän realiteetteja ja suomen värikylläistä kieltä. Pentueetkin olen pyrkinyt nimeämään suomalaisittain. Sitten tuli Hollannista briardinarttu Penni ja Tanskasta uros Suomi. Briardipentueita syntyi viisi. Rodun vaihto alkoi yhä useammin olla mielessä, vaikka briardien hassu humoristisuus pitikin pitkään tiukassa otteessaan. Mutta jospa löytyisikin yhtä hauska, mutta helpommin käsiteltävä rotu? Niinhän siinä kävi, että keväällä 1999 kannoin kynnyksen yli ensimmäisen schapendoesnarttuni, jota kasvatuskodissa oli kutsuttu Pimuksi. Pian kutsumanimi muuttui Piikaseksi ja myös Piukuksi silloin, kun se kimeällä haukulla vaati itselleen huomiota. Ensimmäisestä pentueesta jäi isännän vaatimuksesta kotiin narttupentu Tärpätti. Sitten seuraavan vuoden alussa laumaa täydensi Onnimanni, jonka Paula toi Hollannista meidän molempien yhteiseksi sydäntenmurskaajaksi. Onnimanni ja Tärpätti yllättivät parin vuoden kuluttua meidät narttupennulla, jota alettiin kutsua Klaaraksi. No tällainen ylläri oli ihan pakko pitää itsellä ja schapendoesmäärä nousi neljään. Maailmalla on jo useampi schapendoespentue kennelistäni ja hiljalleen, harkiten niitä suunnitellaan lisää. Kasvatustyöni tavoitteita Tavoitteenani on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja iloisia schapendoeseja. Haluan ne koteihin, joissa on kasvateilleni annetaan rakkautta ruokaa ja rajoja. Huumorintajua ja pitkämielisyyttä tarvitaan myös ja totta kai vastuullista koiran hoitoa niin turkin, terveyden kuin käytöksenkin osalta. Omien koirieni silmät, lonkat ja kyynärpäät tutkitaan ja koirille tehdään myös jalostustarkastus. Jalostustarkastuksen tekee hollantilainen rodun erikoistuomari ja tuloksen hyväksyy (tai hylkää) Hollannin schapendoesyhdistys. Seuraan rodun terveystilannetta maailmalla ja maassammekin. Vaikka rotu on verrattain terve, on syytä seurata, millaisia ongelmia rodun yksilöillä esiintyy. Onneksi yhdistyksellämme on aktiivinen yhteistyö rodun alkuperämaan Hollannin kasvattajien kanssa. Pennuttamisessa noudatan yhdistyksemme hyväksymiä kasvatusohjeita. Pennut hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä ruokinnan että muunkin hoidon osalta. Ne saavat kasvaa perheemme arjessa ja vuodenajan mukaan ulkoilla lähes rajattomasti. Ne saavat tutustua vapaasti muihin lemmikkieläimiimme, joita ovat kissa, kanat, kukko ja lampaat. Pennut madotetaan ohjeiden mukaan, ne mikrosirutetaan ja eläinlääkäri tarkastaa ja antaa kirjallisen lausunnon pentukohtaisesti. Pentujen myyntihintana pidän Suomen Schapendoes ry:n suositushintaa. Kauppakirjojen ja mahdollisten sijoitussopimusten ehdot noudattavat Suomen Kennelliiton ohjeita ilman merkittäviä lisäehtoja. Kasvattieni omistajiin haluan pitää yhteyttä varsinkin alkuaikoina. Näin voin seurata pentujen kehitystä ja auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa vielä luovutuksen jälkeenkin. Kasvatustyöni on silloin onnistunutta, kun kasvattamani koira ja sen omistajaperhe ovat toisiinsa tyytyväisiä.